Ystävistä

Luin jostain lehdestä, että naisella pitää olla seitsemän ystävää voidakseen hyvin. En muista oliko lapsuuden ystävä ensimmäisenä. Aloin mietiskelemään tätä "ystäväjuttua." Tosiaan mukavana muistuu mieleen ne lapsuudenaikaiset  leikit naapurin tyttöjen ja poikien kanssa. Varsinkin keväät, kun aurinko alkoi paistaa ja lumi suli mökin seinustalta. Silloin alkoivat kesäleikit. Oli rikkinäisiä kupinpalasia ja käpyjä. Onnekseni naapurissa oli monta tyttöä ja poikaa. Nyt viiden - kuudenkymmenen vuoden jälkeen olen saanut tavata heitä ja edelleenkin tuntuvat kovin tutuilta. Ehkä se tunne, jota tuntee näin vuosikymmenten jälkeen  on oikeaa ystävyyttä. Sitten on näitä kouluajoilta saatuja ystäviä. Heidän kanssa vaihdetaan viestejä silloin tällöin ja joskus sattumalta tavataan. Joskus vaikkapa hautausmaalla alan jutella ja sitten pikkuhiljaa selviää, että joskus 60 vuotta sitten olimme samalla luokalla.

Sitten on nämä ystävät, jotka tapasin hiekkalaatikolla päivästä toiseen seuratessamme lastemme leikkejä. Sielläkin selvisi kuka kukin oli. Joku oli näyttelijän vaimo tai kuka oli toisessa avioliitossa erottuaan kartanonherrasta ja tyytyi kaksioon.

Lasten koulukavereiden äidit ovat myös henkilöitä, joita tavataan päivästä toiseen koulun portilla ja heistäkin voi tulla ystäviä, kun on tilaisuus jutella ja ennakkoluulot on selvitetty.

Sitten on nämä ihanat yhdeksänkymppiset, joilla on elämän kokemusta ja sen mukanaan tuomaa ymmärrystä.

Ystävyyttä on monenlaista. On sellaista, että saa puhua koko ajan ja toinen jaksaa kuunnella vaikka kuinka kauan ja itse vuorollaan kuuntelee. Kaikki kanssakäyminen tuntuu kokemukseni mukaan mukavalta. Ystävyyttä tulee hoitaa ja ottaa yhteyttä, eikä aina ajatella kumpi on soittanut viimeksi.